(kuva Elina Niemi)

maanantai 7. lokakuuta 2013

24.9.2013 Paimennus

PSF Seutulassa.

Demo ekalla kierroksella pyöröaitauksessa, Ainon miesystävä (Jake?) katselemassa. Tehtiin samaa kuin aiemmin Virpin luona, pysäytyksiä eri kohdissa, suunnanvaihtoja, muutaman askelen kuljetusta. Demo oli ihan rauhallinen, yhdessä kohdassa (ahdas väli) muistaakseni ryntäsi lampaita päin.

Tokalla kierroksella treenattin kepin väistämistä/ lampaista luopumista. Demo jätettiin makaamaan pitkälle (n. 30 m), minä lampaille, sieltä käsky "aja". Kun Demo oli lähestynyt lampaita vähän matkaa (joka kerta hieman pidemmälle), se käskettiin maahan, jonka jälkeen sen luokse mentiin, ja ohjattiin se kepillä ja käskyllä "pois" takaisin kohti aloituspaikkaa. Demo lähestyi rauhassa lampaita, totteli maahanmenokäskyä hitaanlaisesti ja kun lähestyin sitä ja käskin "pois!", se kiersi mut ja lähti täysiä kohti lampaita. Onneksi ei kuitenkaan lähtenyt niitä jahtaamaan, olisi kai vaan tuonut ne minulle. No, seuraavilla kerroilla Aino sitten astui liinan päälle, jotta saatiin maahanmeno ekasta käskystä toimivaksi, eikä Demolla enää mahdollisuutta rynnätä lampaille. Muutama toisto ja meni ihan ok, Demo ymmärsi mistä on kyse ja lähti käskystä pois. Lopuksi vielä vähän poispäin ajoa liinassa, vietiin lampaat pyöröaitaukseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti