(kuva Elina Niemi)

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

28.1.2012 tokoa hallilla

Hallilla tokoilemassa.

Ekassa setissä seuraamista ja jääviä (kaikki asennot). Lopuksi paikallamakuu ryhmässä 2-3 min (palkkasin muutaman kerran, lonkka-asento) ja sen jälkeen istuminen n. 2 min. Istumisessa meni maate kerran, kun kävin palkkaamassa ja kävelin takaisin hallin laitaan.

Tokassa setissä kaukojen jumppaamista ja esteen hyppäämistä niin, että jätin istumaan ja kutsuin toiselta puolelta. Perusasentoa.

Kolmannessa setissä lisää hyppyä, nyt niin, että sanoin "hop" ja heitin pallon samalla, jäin siis itse esteen toiselle puolelle. Uudemman kerran paikallamakuu ryhmässä (taas siirtyi lonkka-asentoon), pari minuuttia. Kävin palkkaamassa vain kerran välissä.

Sunnuntaina Demo lähteekin evakkoon tyttöjen juoksujen ajaksi. Saas nähdä milloin päästään treenaamaan seuraavan kerran.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti