(kuva Elina Niemi)

lauantai 21. tammikuuta 2012

21.1.2012 Hallilla tottista

Järvenpään hallilla toista kertaa.

Seuraamista, Demo ihan täpinöissään. Tainalla oli hyppyeste mukana, ekaa kertaa sitä. Ensin kahdella lankulla ihan matalalla, sitten laitoin pari lisää. Neljällä kiersi pari kertaa, kunnes peruutin itse esteen yli. Sen jälkeen hyppi hyvin niin, että kuljin vierellä ja myöskin niin, että jätin istumaan ja kutsuin toiselta puolelta. Vissiin eka luuli että pitää kiertää, kun kiertämistä on treenattu viime aikoina. Liikkeestä seisomista pallon kera. Paikallamakuu ryhmässä (n. 3 min, palkkailin välissä, lonkka-asento mihin en puuttunut), heti perään istuminen ryhmässä pari minuuttia.

Seuraavassa setissä liikkeestä istumista ja maahanmenoa. Menee pääsääntöisesti nopeasti, mutta välillä vähän vinoon. Kaukojen jumppaamista. Ilmoittautumista/ luoksepäästävyyttä useammalla ihmisellä. Pysyy jo aika hyvin, vaikkei koko ajan syöttäisi nameja.Vaikeutettiin lopuksi niin, että lähestyvällä Reijalla käsissä näkyvillä pallo ja nameja. Demo lähti pariin kertaa, Reija kääntyi pois. Kun pysyi, sai palkan mun lisäksi Reijalta. Vielä metallikapulan pitoa ja yksi nosto, ja siinä kai ne treenit olivatkin.

Viikolla oltiin maanantaina kentällä tottistelemassa ja muutamana iltana kotitokoa pihalla tai sisällä. Kertaalleen myös näytölle juoksuja Joonas maalimiehenä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti