(kuva Elina Niemi)

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

31.5.2012 Hakua (5)

Viiden bortsun treenit Landbossa, se kallioinen maasto parkkiksen lähellä.

Demo sai ensin nähdä, kun mm:t lähtivät yhtäaikaa kävelemään etukulmiin etulinjaa pitkin. Ekalla piilolla oli Saila ja palkkana narun päässä oleva karvavetolelu. Ei ensin meinannut alkaa leikkiä, vaan lähti minun luokse. Syttyi kuitenkin leikkiin, kun mentiin yhdessä takaisin mm:lle. Ehkä Demo odotti palloja palkaksi, kun näki sellaiset toisella maalimiehellä (Riikalla). Yliheitto toiseen etukulmaan, tämä ok. Demo sai nähdä, kun Riikka lähti siirtymään tältä etukulmapiilolta seuraavalle piilolle. Toiselle puolelle ääniapu, tässä maasto vähän hankala. Sitten taas jätin Demon istumaan metsään ja yliheitto toiselle puolen. Jätin huonoon paikkaan (edessä pusikkoa), Demo kiersi ne, ja ylitti keskilinjan aika kaukana minusta. Lähti myös vinoon, mutta korjasi sitten. Viimeiselle (5.) maalimiehelle peräänjuoksu, mm lähti juoksemaan puolesta välistä syvemmälle vinguttaen samalla palloja.

Ihan ok treeni. Yksi huono yliheitto, jonka takia pisto oli kaikkea muuta kuin suora. Demo ei liiemmin noussut juoksevastakaan maalimiehestä, meni joka piston omaa tasaista vauhtiaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti