(kuva Elina Niemi)

torstai 9. lokakuuta 2014

4.-5.10. Hakuleiri Räyskälässä (28-30)

Haussa kouluttajana Jarno Sirrola (rotikkamies).

Rata tasaiseen avoimeen kangasmetsään, jossa tosi hyvä näkyvyys. Tehtiin ylisyvä tallaus n. 70 m, pituutta radalla vajaa 200 m. Ekalla kierroksella kaikki tekivät sellaisen oman tason mukaisen perustreenin, minkä normaalistikin tekisi. Demolle muistaakseni 6 pistoa, joista kaksi tyhjää. Demo teki tosi syviä ja laajoja pistoja, joista osassa työskenteli taaksepäin. Pitäisi kuulemma ohjata enemmän, jotta ei pääsisi tekemään niin laajoja pistoja. Mutta eipä se yleensä teekään.

Lauantaina vielä illalla toinen kierros. Demolle kolme löytöä, kaksi ilmaisulla ja yksi suora palkka.

Sunnuntaina samalla radalla. Otettiin muistaakseni neljä löytöä ja yksi tyhjä. Yksi maalimies jäi löytymättä etukulmasta, mutta koska juoksi hyvin viiteenkymppiin, jätettiin se ja siirrettiin mm eteenpäin radalla ja nostettiin seuraavalla pistolla.

Demo teki tosi hyvät suorat pistot, mutta leirin aikana tuo taaksepäin työskentely oli ongelmana. Kokeiltiin myös rullan tuontia niin, että seison selin koiraan, katsoen radan toiselle puolelle. Se hieman häiritsi Demon näytölle lähtöä, koska oli fokusoitunut sinne, minne itse katsoin (oppinut, että mun rintamasuuntaan mennään). Tuskin otan tuota käyttöön, sekottaa vaan. Jarno myös ehdotti, että siirtyviä maalimiehiä ei kannattaisi käyttää ja maalimiesten ei  tulisi mennä piiloihin radan alun kautta, nämä saattavat aiheuttaa taaksepäin työskentelyä. Eli siis maalimiehet kiertävät piiloihin radan lopusta päin.

Motivaatiosta ja kestävyydestä puhuttiin myös. Demon motivaatio ei ehkä ole paras mahdollinen, koska tulee helposti pois kun kutsun, eksymiset näytölle aiemmin ym. Silkkaan motivaatioon keskittyviä treenejä pitäisi siis ottaa ohjelmistoon välillä. Pitäisi myös tehdä väliin pitkää rataa 300-500 m, se kasvattaa kestävyyttä, kun mennään mukavuusrajan yli, eli kun koira on jo ihan poikki, niin vielä yksi tai kaksi pistoa. Radan loppua kohden käytetään enemmän ja enemmän apuja ja tsempataan koiraa jaksamaan. Eli vaihtelevasti motivaatiota, kestävyyttä ja ns. perustreeniä.

Ihan kiva leiri ja muutamia hyviä pointteja Jarnolta, vaikkei ehkä ihan omantyylinen kouluttaja ollutkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti