(kuva Elina Niemi)

torstai 11. syyskuuta 2014

10.9.2014 Hakua (25)

Uudenkyläntie.

 

1)     Etukulma, ilmaisu

2)     Etukulma, ilmaisu

3)     Tyhjä. Meni tarpeeksi syvälle, mutta lähti työskentelemään taaksepäin. Tuli sieltä kuitenkin myös eteenpäin, joten en viitsinyt korjata.

4)     Yliheitto tälle ja ilmaisu

5)     Otettiin ääniapu edelliseltä piilolta keskilinjalle palatessa. Yliheitto, suora palkka.

 

Pistot oli tänään kaikkea muuta kuin suoria, vaikka maalimiehet toki hyvin löytyivätkin kaikki. En halua kuitenkaan kutsua Demoa takaisin jollei ole aivan pakko, koska se syö motivaatiota. Ehkä parempi muistutella suoria pistoja mieleen avuilla seuraavissa treeneissä kuuriluonteisesti. Myös sokkorata pitäisi ottaa ohjelmistoon kerran, vielä hyvissä ajoin ennen koetta.

6.9.2014 Hakua (24)

Landbo, parkkis.



Meitä oli vain kolme treenaajaa, mutta hyvin saatiin treenit vedettyä niinkin, vaikkei keskilinjalla sitten ollutkaan apparia. Tehtiin rata ylös kalliolle. Demon treeni:

1)     Etukulma, ilmaisu

2)     Etukulma, ilmaisu, hallinta piilolla, ei palkkaa. Ei meinannut millään uskoa, ettei palkkaa tule, mutta ei muuten vaikuttanut sen kummemmin.

3)     Ääniavulla, vaikea maastonkohta (isoja kivenlohkareita), ilmaisu

4)     Lähimaalimies luolassa paluureitillä, ajatuksena joko nostaa tai ei. Tuuli kuitenkin sattui tulemaan niin, että sai hajun jo siinä kohtaa, kun oli lähtenyt pistolle. Suora palkka.

5)     Suora palkka, sisääntulo

6)     Ilmaisu + apu näytölle. Tämä vika pisto oli rinne alaspäin, ja halusin ottaa vielä ilmaisun ylöspäin rinnettä, jotta voin tarvittaessa tsempata. Hyvin jaksoi Demo.

 

2.9.2014 Paimennus (21)

Seutulassa.

Ekalla kierroksella ihan vaan peruskuljetusta ja pyörimistä ympäriinsä. Sitten treenattiin yhdessä toisen koirakon (+ Kristiinakin laitumella) kanssa, nostoja vuorotellen kummastakin päästä. Demolla taas vaikeuksia mennä sinne muiden ihmisten lähelle, sekä myös tuoda lampaita mulle, kun tahtoivat mennä Kristiinan luokse. Lopuksi mentiin vielä neljän koirakon voimin sänkkärille, siellä myös nostoja vuorotellen toisiltamme. Oli vaikeaa, kaaret huononi heti kaikilla koirilla ja lampaat liikkuivat tahmeasti pellolla. Lisäksi koirat ei tykänneet mennä maahan, koska sänki pisteli.

27.8.2014 Hakua (23)

Uudenkyläntie.

Teemana tyhjät.

1)     Etukulma, sp

2-4 tyhjiä

5) sp

6-7 tyhjiä

8) peräänlähtö, sp
 

Päätin etukäteen, etten korjaa pistoja, jollei aivan pieleen mene, pääasia että saadaan hyvä draivi päällä tehtyä koko rata. Yliheittoja aina kuin mahdollista. Pääasiassa ihan kelvolliset pistot olivatkin. Jossain kohtaa taisi tulla hieman uskon puute tai ajatuskatkos, jouduin pari kolme kertaa antamaan käskyn, ennen kuin lähti pistolle. Sitten kuitenkin lähti ihan hyvin ja hyvällä vauhdilla.