(kuva Elina Niemi)

maanantai 19. joulukuuta 2011

19.12.2011 Tokoa

Keinukalliossa. Mukana Reija, Saila ja Jukka.

Ensin treenattiin kaikki yhtäaikaa perusasentoa, eteenistumista, kapulan pitoa/ tuontia sekä perusasennosta maahanmenoa.

Sitten ohjattua noutoa. Ensin vein Demon merkille seisomaan, ja palkkasin pelkästä seisomisesta. Sitten kaksi toistoa niin, että Reija vei Demon nähden kapulan sivulle, Demo jäi merkille seisomaan, josta ohjaus vasemmalle. Palkka heti kun otti kapulan. Lähti oikeaan suuntaan, mutta kapulalle meno epävarma/hidas. Täytyy ensin treenata enemmän vauhdikasta noutoa, ennenkuin otetaan näitä lisää.

Tauon jälkeen seuraamista, Reija apuohjaajana. Tehtiin aika pitkää pätkää, tai siis pidempää kuin yleensä on tehty. Ihan ok, vähän seilasi eli ei ihan osaa vielä pitää paikkaansa. Itse olen kuulemma ihan vinossa, koiraan päin kääntyneenä. Pitää keskittyä oman asennon korjaamiseen.

Tämän jälkeen käytiin lenkillä ja Demo pääsi leikkimään Maron kanssa. Otettiin lopuksi vielä eteenlähetys, vietiin yhdessä lelu nurmikon laitaan. Hyvin meni.

18.12.2011 Haku 29

Radioasemantiellä. Ja yllätys yllätys, sataa... Metsässäkin tuntui olevan melkein enemmän veden peittämää aluetta kuin kuivaa maata.

Demolle kokeiltiin ekaa kertaa kolmen maalimiehen sekametsää, näytettiin järjestyksessä 3, 2, 1. Ensimmäinen ok, toka myös. Toka yliheittona. Kolmannella en yrittänyt yliheittoa kun ei olisi saatu suoraa lähestymistä metsässä olevan "järven" takia. Lähetys siis keskilinjalta. Kävi jossain pyörähtämässä, mutta ei uponnut riittävän syvälle ja palasi takaisin. Otettiin uudelleen ääniapu, nyt ok. Neljäs haamuna + ääni, viides peräänjuoksuna.

Demoa inhotti märkä metsä, se väisteli lätäkköjä ja muutenkin vauhti oli hidas, kun ei voinut porskutella menemään vedestä, mokoma hienohelma :) Kolmen mm:n sekametsän jälkeen oli tarkoituksena ottaa vielä "mukanäkö", eli oltaisiin mukamas näytetty Demolle haamu, mutta koska eteneminen märässä metsässä oli niin nihkeää, päätin hylätä tämän ajatuksen ja ottaa pelkkää motivointitreeniä. Ensi kerralla sama juttu, jos on näin märkää. Treenataan siis vesilätäköiden yli juoksemista :)

lauantai 17. joulukuuta 2011

15.12.2011 Tokoa

Keinukalliossa, koutsina Katariina Kainulainen.

Ensin tunnaria. Piilotettiin omaa heinikkoon pari kertaa, kävelin ihan kunnolla ympäriinsä, niin että sai kunnolla etsiä. Kolmannella kerralla etualalla oli kasa hajuttomia kapuloita, kävin oman piilottamassa niiden taakse vähän sivuun, ja taas kävelyä ympäriinsä. Nyt ei mennyt tarpeeksi sivuun lähelle omaa, vaan jäi pyörimään hajuttomien kapuloiden taakse ja vasemmalle, missä oli aiemmat piilotukset tehty. Lopulta otti hajuttomien kasasta kapulan ja toi mulle. Odotettiin, että ratkaisisi itse, mutta ei tehnyt muuta kuin tiputti ja kävi hakemassa kasasta uuden. Otin sen pois ja kävin uudelleen kävelemässä sillä alueella, jossa oma oli. Sen jälkeen Demo löysi sen ihan ok. Katariinan ohjeet: paljon oman piilotusta, miel. useita toistoja päivässä. Välillä voi laittaa kasan hajuttomia lähistölle, mutta oma selkeästi niistä kauemmas.

Seuraavaksi noutoa. Ensin pitämistä, mikä ok. Sitten vauhtinouto. Menovauhti huono, märkä alusta vaikutti selkeästi. Sitten sivulla kävelemistä käskyllä "mukana" kapula suussa. Tolpan kiertoa kapula suussa niin, että heitin ensin kapulan, Demo noutamaan, ja sen lähestyessä minua uusi käsky "kierrä". Ekalla ja tokalla yrityksellä tiputti kapulan "kierrä" käskyn kuullessaan, mutta sitten se alkoi sujua. Katariinan ohjeena oli, että paljon erilaisia harjoituksia kapula suussa, että tottuu kantamaan sitä ja saa tehdä "kivoja" juttuja kapulan suussa.

Muutoinkin ohjeena oli, että mielikuvitus käyttöön treenatessa. Esim. ruutua voi treenata niin, että koira saa välillä juosta ruudun läpi esim. agilityputkeen, kiertämään tolppaa tms.mikä koirasta on hauskaa (voisikohan tässä käyttää maalimiestä??). Välillä voi lähettää ruutuun esim. auton takaa, ja palkka voi vaihdella, välillä ruudussa lelu, toisiaan ruokakuppi, kosketusalusta tms.

maanantai 12. joulukuuta 2011

12.12.2011 Näyttöjä (3. treeni) + tottista

Omalla kentällä. Ensin seuraamista ja jäävät. Seuraaminen vauhdista, lyhyitä pätkiä. Päätteeksi vetoleikki. Jäävistä muutama toisto joka liikettä, istuminen ja maahanmeno sivulta (ei varsinaista seuraamista, vaan "mukana"), seisominen niin että peruutin itse, kun tuntuu ettei "top" -käsky vielä ole niin selvä.

Tauon jälkeen näyttötreeniä, maalimiehenä Hannele. Nyt oli rensselit (pk-valjaat ja rullapanta) myös matkassa. Neljä toistoa, lähti innoissaan jokaiselle. Yhdellä kerralla pidin hetken matkaa liinasta kiinni, muutoin päästin menemään heti "näytä" -käskystä.

Tauon jälkeen Hannele piti Demosta kiinni, vein eteenlähetyspallon kentän reunaan. Tämän jälkeen ilmoittautumista/perusasentoa häiriön alla niin, että Hannele lähestyi meitä. Ekalla kerralla Demo yritti rynnätä lähestyvän Hannelen luo, muut kerrat (ehkä 6-7 toistoa) menivät ok. Syöttelin nameja tiheästi. Tämän jälkeen eteenlähetys. Juoksi hienosti suoraan ja löysi pallonkin, vaikka epäilin mahtaako se löytyä, kun oli valkoinen pallo lumisessa maassa.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

11.12.2011 Haku 28

Maisalantiellä. Sama harjoitus kuin pari viikkoa takaperin, kolme muistikuvaparia ja yliheittoharjoituksia. Nyt ei ollut kumpaankaan suuntaan kunnon näkyvyyttä (toinen puoli ryteikköä ja toinen taas laski nousun jälkeen), joten avut yhtä lukuunottamatta äänellä. Jätin piiloilta keskilinjalle palatessa Demon taas istumaan metsään parinkymmenen metrin päähän, ja siitä yliheitto. Treeni meni kaikinpuolin hyvin, pistot olivat suoria, yliheitot hyviä, ja muistikuva riitti, ei epäröintiä. Vikalla pistolla juoksi suoraan päin oksaa, joka osui Demoa päähän, mutta siitä huolimatta jatkoi matkaa. Jonkin verran maalimiesten pussailua oli. Makaa hyvin kun odottaa nameja, mutta jos ei pyydä heti maahan tai ole namikäsi ojossa valmiiksi, oli ainakin yhtä mm:stä päässyt pussailemaan. Samoin siinä kun namit loppuu, pitää itse samantien ottaa koira namilla haltuun, muuten menee maalimiehen naamalle.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

4.12.2011 Jälki (pelto)

Titan peltojälkiklinikka Åbergien pelloilla. Aika kurja keli, sadetta ja ajoittain kova tuuli.

Kirsi teki Demolle ekan jälken. Suora, noin 100 m. Enimmäkseen namitettu, korkeintaan 5 askelta tyhjää välissä. Puolivälissä palkkapurkki, lopussa pallo. Vanheni n. 20 min. Demo jäljesti hyvin, namit jäi pääasiassa syömättä. Välillä meni hieman jäljen sivussa, kun tuuli tuli sivusta ja vei hajua mennessään. Loppuvaiheessa nosti kuonon ja jäi haistelemaan tuulta sivusta, kunnes annoin uuden "jälki" käskyn. Titan neuvoja: vauhti ei saa nousta, keskittyminen herpaantuu heti. Jos passivoituu, odota (ei katsekontaktia, katsele taivaalle), jos ei osaa itse ratkaista, anna uusi käsky. Loppuun kunnon palloleikki, jotta nousee.

Toisen jäljen tein itse. Alkuun namitettua pätkää n. 10 askelta. Sen jälkeen pääasiassa namitonta, tyyliin 10 askelta tyhjää, 2 namia, 10 tyhjää jne. Tällä tyylillä suoraa n. 30 metriä, sitten loiva kulma oikealle (namitettu), parikymmentä metriä suoraa ja lopussa keppi. Alku meni hyvin, kulmasta meni yli. Pysähdyin, selvitti sitten itse. Toiseen suuntaan jäljestäminen oli hankalampaa, tuli yksi passivoituminenkin, jatkoi kyllä. Reagoi keppiin, josta sai ensin ruokapurkin ja sitten pallon. Demolla on joka kerta tähän mennessä ollut suora jälki sarkojen suuntaisesti, ja nyt se ei voinut käsittää, että mennään poikittain sarkojen yli. Mikä putkiaivo? :D Titan mielestä tämä tyyli, eli vähemmän namia jäljellä, sopii Demolle paremmin. Koska se syö nameja aika vähän jäljellä, niillä ei ole tarpeeksi merkitystä. Ennemmin sitten kunnon palkka välillä.

perjantai 2. joulukuuta 2011

2.12.2011 Pudotettu esine + viikon varrella puuhattua

Demo on niin taitava kaikessa, mutta miten tämä liike on niin vaikea... Eka kerta menee ihan ok, hetsaan ja pudotan esineen niin että Demo näkee, kävellään eteenpäin 30-40 metriä ja lähetys. Mutta heti kun on useampi toisto, ei enää onnistukaan. Demo juoksee 10-15 metrin päähän ja jää katsomaan minua, vaikka esine olisi ihan lähelläkin. Ja kun odotan että ratkaisee itse, se palaa takaisin luokseni. Mikä ihme siinä on... En taida enää uskaltaa ottaa kuin yhden kerran, joka on tähän mennessä aina mennyt ok. No, periaatteessahan se riittää. Safin ja Fanin mielestä tämä on maailmankaikkeuden hauskin liike, miksei sitten Demosta, en tiedä... Kuitenkin esineruudun esineet ym. palauttaa mulle hyvin ja vauhdilla. Täytynee vielä ottaa jatkossa joku extra hyvä palkka, vaikka iltaruoka mukaan, että saisi motivaatiota tähän kasvatettua.

Viikon varrella on pariin kertaan treenattu myös useamman esineen peräkkäin hakemista omalla pihalla.Olen vienyt esim. kolme esinettä yhdessä Demon kanssa pihan perälle, ja sitten lähetys n. 30 metrin päästä hakemaan esineet yksi kerrallaan.

28.11.2011 Näytölle juoksuja + tokoa

Maanantaina omalla kentällä näytölle juoksuja. Neljä toistoa, Marja maalimiehenä. Marja alkoi kehua ja kannustaa heti kun sanoin "näytä", tavoitteena ettei Demo kysyisi multa enää lupaa lähteä käskyn kuultuaan. Menivät kaikki ihan ok, Demo juoksi innoisaan maalimiehelle.

Maanantaina omalla kentällä myös tokoa. Ensin paikalla istumista ryhmässä. Seisoin lähellä ja kävin palkkaamassa tiheään, aika ehkä 2 min. Heti perään paikallamakuu ryhmässä. Reija kävi tekemässä häiriötä kävelemällä koirien ympäri, mikä oli liikaa Demolle, vaikka seisoin ihan lähellä ja palkkasin tiheästi. Nousi istumaan kerran, samoin nousi kun palasin koiran vierelle. Ensi kerralla siis vielä tiheämpi palkkaus, jos näin paljon häiriötä.

Ruutua. Ekalla sessiolla 3 toistoa niin, että vein pallon yhdessä Demon kanssa ruutuun. Ekalla juoksi banaanina sivusta sisään, kaksi seuraavaa ok. Tauon jälkeen Merja tuli appariksi ja vei lelun ruutuun. Neljä toistoa, toka vikalla oli vievinään lelun, mutta otti sen pois, ja heitti Demolle kun Demo juoksi ruutuun. Nämä kaikki ok.

Kaukoja, "jumppaamista". Itselle jotenkin hankala liike, kun en osaa katsoa tai asettaa kriteeriä niin, että olisi selvää mitkä palkataan ja mitkä on huonompia vaihtoja. Istu-maahan on ihan ok, samoin maahan-seiso hissinä. Mutta istu-seiso on hankala.. Istumaan mennessä siirtää helposti sekä etu- että takajalkoja.

Mitäs muuta.. Vähän seuraamista ja eteenlähetys. Eteenlähetys lelu vietiin ennen koko treenien alkamista, ja otettiin ihan vikaksi. Pallo ei edes yhtään näkynyt pimeästä kentän päädystä. Hienosti Demo juoksi pallolle kuitenkin.