(kuva Elina Niemi)

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

29.12.2013 Hakua (34)

Vuoden vikat treenit Mätiksellä. Lumesta ei tietoakaan, lämmintä +4 C, loistava keli hakuiluun siis :) Takatuuli, siis "selän takaa".

Demon treeni

1) Oikea etukulma. Kallion päällä vähän kulmasta eteenpäin seikkaili pariskunta koiransa kanssa, Demo näki ne. Odoteltiin että lähtevät pois, mutta tietty Demo juoksi sinne. Ihan ok tyhjä tuli, mutta lähetin silti uudelleen sinne etukulmaan. Ir ilmaisu.

2). Tyhjä. Täällä tyhjä umppari hämynä. Hieno ja laaja tyhjä olikin. Olikohan tarkistellut umpparia, kun viipyi pistolla aika kauan.

3) Yliheitto oikealle. Toiveena oli, että Demo kiipeäisi ylös kalliolle, tekisi hienon laatikon ja takaisin tullessaan saisi lähimaalimiehestä (n. 30 metrissä kallion edessä) hajun. Noh, ei tullut tarpeeksi leveää laatikkoa, juoksi mm:n väärältä puolelta palatessaan keskilinjalle eikä saanut hajua. Uusi lähetys samalta linjalta mm:n kanssa, nyt ok ja ilmaisukin pelitti.

4) Mm umpparissa, työnsi Demolle irtorullan jostain rakosesta. Hyvä pisto ja ilmaisu.

5) Tyhjä, ihan ok

6) Yliheitto vasemmalle, jossa mm. Ilmaisulla, se ok.

Hyvin mennyt treeni, tällä kertaa ilmaisutkin onnistuivat. Demolla hyvä draivi päällä, se tykkää juosta tyhjiä ja yliheittoja. Roikuin näytöillä liinanpäässä (en ihan mm:lle saakka kuitenkaan) ja kehuin Demoa, toivotaan että se auttaisi näytöissä.

26.12.2013 Ilmaisutreeni

Vanhan Tuusulantien ja Korsontien risteys.

Kiintorullailmaisua. Tehtiin 6 toistoa, eka noin parissakympissä, seuraava 30 m, sitten 40, 50 ja 50 m. Maalimiehet pressun alla eri asennoissa istuen ja maaten, käsi esillä kämmen auki. Pääasiassa Demo älysi ihan itse ottaa rullan, olisiko yhdellä piilolla käynyt ensin makaamaan, otti kyllä sielläkin itse rullan kun mm vähän heilautti kättään. 

22.12.2013 Hakua (33)

Treenit Korsontien ja Vanhan Tuusulantien puomilla.

Kun edelleen hyvä näkyvyys, niin pitihän sitä risteilyn ja tyhjien harjoittelua jatkaa. Etutuuli, joten oikeaan suuntaan työskentely oli hieman haasteellista, kun koirat helposti lähtivät työskentelemään taaksepäin.

Demon treeni:

1) Oikea etukulma, tyhjä. Lähti reilusti kaartamaan taaksepäin poistuen koko alueelta. Uusi lähetys, jolloin suht ok.

2) Yliheittona vas. etukulmaan, irtorullailmaisu. Ok.

3 & 4) Tyhjiä, muistaakseni ihan kelvollisia

5) Löytö, ir ilmaisu. Pisto ok ja toi rullan, lähdettiin näytölle, josta tuli ääniapukin. Päästin irti liinasta ja luulin koiran juosseen tietty maalimiehelle, mutta löysinkin mm:n edelleen pressun alta maakaamasta ja koiraa ei näy missään. Samalla hetkellä kuului radiopuhelimesta, että koira on niiden henkilöiden luona, jotka olivat parhaillaan menossa piiloon keskilinjan toisella puolella... Lähetin uudelleen hakemaan rullan maalimieheltä, taas näytölle menossa sekoilua, astuin liinan päälle, vastaan tuli pariskunta koiran kanssa... Noh, juostiin lopulta yhdessä maalimiehelle.

6) Suunnitelmiin muutos, uusi mm samalle puolelle piiloon n. 30 metriin ja uusi ilmaisuharjoitus. Nyt ei mitään ongelmaa.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

15.12.2013 Hakua (32)

Treenit Mätiksellä pienellä porukalla, joka melkein heti supistui neljästä kolmeen henkilöön, kun Merja sai hälyn ja piti lähteä Kirkkonummelle. Tallattiin vajaa 200 m rata.sinne "ylämäkeen", laitettiin piiloille oikein kunnon etäisyydet, että päästään treenaamaan etenemistä.

Demon treeni:

1) Vasen etukulma. Oikealta puolelta rataa tuli häiriötä lähetystilanteessa oikein kunnolla, kun muutama maastopyöräilijä laski alas kalliota ja vingutti jarruja. Demo selkeästi otti tuon vingutuksen ääniapuna, ja oli ihan ajatukset siellä toisella puolen rataa. Lähti kuitenkin vasemmalle, mutta pisto jäi vähän vajaaksi, kun tuli täysiä pois ja oli lähdössä toiselle puolen. Toisella lähetyksellä kuitenkin ok kaikin puolin, sekä pisto että ilmaisu.

2) Oikea etukulma. Kun tultiin takaisin keskilinjalle ykköspiilolta, kaksi maastopyöräilijää edelleen seisoivat keskellä aluetta. Odoteltiin hetki ja lopulta Maari kävi pyytämässä, että siirtyisivät pois radalta. Lopulta lähtivät, ja mietin lähteekö Demo perään sinne suuntaan minne poistuivat.. No ei lähtenyt, vaan teki ihan huippuhienon tyhjän! Kiipesi ylös kalliolle ja eteni reippaasti alueella eteenpäin.

3) Tyhjä vasemmalle, yliheittona. Tuli hienosti suoraan mun luo tyhjältä ja sain heitettyä yli. Tämä pisto taas aivan superhieno laatikko!

4). Pysäytin keskilinjalle, että mm ehtii piiloon. Hyvä pisto, IR ilmaisu. Näytölle ääniapu. Tämä ok.

5). Edelliseltä mm palatessa jätin koiran istumaan metsään ja yliheitto vasemmalle. Tyhjä pisto, tämäkin hyvä, vaikka tässä kohtaa ei ihan koko matkaa nähnyt koiraa. 

6). Taas pysäytys keskilinjalle, että mm ehtii kunnolla piiloon. IR ilmaisu ja apu näytölle. Rullan tipautti keskilinjalle ennenkuin ennätin sanoa "kiitos", enkä heti edes nähnyt valkoista rullaa lumisessa maassa, Pitää jatkossa kiinnittää huomiota, ettei tipauta ennenkuin saa luvan.

Treenissä siis tänään teemana risteily ja tyhjät pistot. Demo oli aivan liekeissä, se tosiaan nousee tyhjistä ja yliheitoista. Voisi sanoa, että aivan nappiin mennyt treeni! Ilmaisutkin näyttöineen tänään ok, joten tosi hyvä mieli jäi.


6.12.2013 Esineitä ja ilmaisuja

Itsenäisyyspäivän treenit Metsäpirtillä.

Ensin esineruutua, joka oli ihan täysikokoinen 50 x 50 m. Demolle kolme esinettä, aika lailla takarajan tuntumassa kaikki. Demo teki hienosti töitä, pari kertaa tuli "tyhjä pisto", mutta hienosti nousivat kaikki kolme esinettä. 

Treenattiin myös kiintorullaa. Maalimiehet lähellä, 15-20 m syvyydellä. Pääsääntöisesti otti rullan hyvin ihan itse, Merjalla oli hankalinta, kun mielellään olisi pussaillut Merjaa. Oikealla puolella tahtoi palauttaa piikkinä, vaikka eteninkin itse oikein reilusti. 

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

1.12.2013 Hakua (31)

Teknopolis.

Demolle ilmaisutreeni:

1) Oikea etukulma, mm ehkä 30 metrissä. Apu (pallon vingutus) näytölle. Ok

2) Vasen etukulma. Ei apua näytölle. Ok

3) Mm noin neljässäkympissä ja hänen edessä iso lätäkkö, jonka takia sai näyttäytyä haamuna. Taas vingutusapu näytölle.

4) Vasemmalle taisi lähteä vähän vinoon, mutta korjasi. Ilmaisu ok.

5). Pisto ok, mutta toi rullan piikkinä. Vingutusapu näytölle. 

6) Edellisen takia otettiin vielä yksi samalle puolelle, jotta saataisiin rullan tuonti alueella edeten. Apu näytölle, mm juoksi ja kiljui frisbeetä heiluttaen. Tämä ok.

Pistot eivät tänään olleet kovin suoria, mutta ilmaisut menivät suht hyvin lukuunottamatta tuota yhtä piikkipalautusta. Jatketaan vielä näyttöapuja ainakin oikealle ja mahdollisesti voisi myös pistojen suoruutta ajatellen ottaa apuja käyttöön. Katsotaan...

23.11.2013 Hakua (30)

Hmm, ehkä tuossa välissäkin oli hakutreenit jossain, mutta kun ei muista niin ei muista...

Nämä treenit kuitenkin Ritakujalla, oikealla puolella. Aloitettiin rata jo kalliolta, missä hyvä näkyvyys. Demon treeni:

1) Oikea etukulma. Taisin joutua lähettämään kahdesti, kun ekalla kerralla ei mennyt kulmaan saakka. IR ilmaisu, näytölle lähti viemään taas vanhan ongelman mukaisesti alueella eteenpäin kaartaen, löysi kuitenkin piilolle.

2) Oikea etukulma. Tämä taisi olla ihan ok kaikkinensa, IR ilmaisu.

3) Tyhjä. Huono kohta tyhjälle, mutta tulipa tehtyä. Oli nimittäin ryteikköinen kohta, eikä pysty sanomaan missä koira kävi. Taisi aika piikkinä kuitenkin tulla takaisin.

4) Vasemmalle jouduin taas lähettämään uudelleen, kun ekalla pistolla ei ukkoa löytynyt. Ilmaisu ok.

5). Pisto ok, rulla tuli piikkinä ja näytölle lähti sitten ihan väärään suuntaan alueella eteenpäin. Siis ihan totaalisesti väärään. Huusin takaisin, kun olin päästänyt liinasta irti. Sitten ääniapu näytölle.

6) Lopuksi otettiin vielä mm lähelle ja ilmaisu uusiksi. Tämä ok.

Ei siis ihan nappitreeni tänään. Paljon uudelleen lähetyksiä, eli pistot eivät olleet tarpeeksi suoria tai syviä. Ja se näyttöongelma ilmeni taas, voi huoh... Ei muuta kuin taas palattava taaksepäin ilmaisuharjoituksissa, ja mielellään hyvällä näkyvyydellä olevaa maastoa.

Treenien lopuksi Merja jäi vielä avuksi kiintorullatreeniin. Tehtiin 4-5 toistoa, jossain kohtaa tajusi jo itsekin ottaa rullan,