(kuva Elina Niemi)

maanantai 6. elokuuta 2012

3.8.2012 Paimenessa

Lopella paimentamassa. Tällä kertaa oltiin taas pienessä aitauksessa.

Demon kanssa treenattiin jälleen tasapainoa ja pieniä kuljetuksia. Meno oli vähän hulvatonta, oli liikaa rai rai -meininkiä. Isolla laitumella viimeksi tuntui olevan rauhallisempi, ja pysyi paremmin tasapainossa. Nyt etenkin "jännittävissä" paikoissa (koira ahtaassa paikassa lampaiden ja aidan välissä tms.) tuppasi heti hyökkäilemään kohti lampaita. Muutenkin oli vaikeuksia saada Demo pysymään lampaiden takana, se lähti helposti juoksemaan niitä ympäri, ei malttanut kulkea rauhassa ollenkaan. Tosin itsekin annoin ristiriitaisia viestejä: en liikkunut tarpeeksi, kun koira oli lampaiden takana, eikä se silloin tiennyt mihin sen pitäisi lampaita kuljettaa.

Toinen kierros meni jo paremmin, Demo oli rauhallisempi ja lopussa saatiin ihan kivaa kuljetusta aikaiseksi. Yritin itse kiinnittää huomiota omaan liikkumiseen, joka tosin oli hankalaa, kun nyt oli koko iso lammaslauma paimennettava (ekalla kierroksella vain neljä tai viisi), ja kompuroin niihin lampaisiin jatkuvasti.

Harmittavan paljon nyt oli taas lampaita päin hyökkäilyjä. Ei se ole vielä purrut, mutta on sillä suu auki, eli en menisi vannomaan, ettei joskus purisi. Tässä vaiheessa harjoitellaan nyt oikeastaan kolmea asiaa ainoastaan, tasapainossa pysymistä, riittävän kaukana pysymistä sekä maahanmenoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti