(kuva Elina Niemi)

torstai 8. elokuuta 2013

7.8.2012 Haku (16)+ esineruutu

Maisalantiellä.

Demolle ilmaisupainotteinen treeni. Nyt oli hyvä treenata vähän hankalamman maaston ilmaisuja, kun vasen puoli oli se kalliolta melko jyrkästikin alas laskeva. Ensimmäinen pisto ok, samoin ilmaisu. Toiselle puolelle lähti aika reilusti vinoon, mutta korjasi sitten syvemmällä. Kun oltiin lähdössä näytölle, toiselta puolelta kuului jonkun kumman linnun ääni (kuulosti ihan vinkupallolta) ja Demo olikin lähdössä sinne suuntaan. Pyysin maalimieheltä apua näytölle kun ei muuten tuntunut lähtevän, oli niin ajatukset toisella puolella. Kolmas pisto oli taas kalliota alaspäin. Demo ei mennyt alas siitä jyrkimmästä kohdasta vaan lähti kaartamaan alueella eteenpäin. Uusi yritys, nyt ok. Neljäs ja viimenen pisto oli peräänjuoksu. Otettiin yliheittona ja maalimies lähti juoksemaan Demon ylitettyä keskilinjan. Kyllä tuli Demoon vauhtia!

Hyvää tässä treenissä oli se, ettei jäänyt ihmettelemään rullan kanssa, vaan otti sen nopeasti joka kerralla ja myös toi mulle ihan ok. Näytölle lähdöt heikoin lenkki selvästi, haluaisin että Demo olisi enemmän fokusoitunut maalimieheen ja innolla lähdössä näytölle. Täytyy varmaan ottaa apuja näytölle jonkin verran, maalimies lähtee kiljuen juoksemaan tms.

Tehtiin vielä toiselle puolelle Maisalantietä esineruutu noin 40 x 50 m. Demolle oli kolme vierasta esinettä takarajalla. Ensimmäisen toi hyvin. Sitten seuraavaa ei tuntunut haistavan, vaikka näytti että olisi pyörinyt ihan esineiden lähellä. Jouduinkohan peräti kolme kertaa lähettää uudelleen, ennenkuin löysi esineen. Hyvää oli se, ettei usko loppunut, vaan lähti joka kerta innokkaasti ja eteni suoraan syvälle, etsikin siellä ihan hyvin ennenkuin palasi mun luo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti