(kuva Elina Niemi)

maanantai 8. lokakuuta 2012

30.9.2012 Hakua (21)

Mervin ryhmässä vierailemassa. Ei meitä silti ollut kuin neljä: Tuija, Heidi, Sanna ja minä. Treenipaikkana Landbo II. Yritettiin ensin tehdä rataa sinne parkkipaikalta katsottuna vasemmalle puolelle, mutta maasto oli niin märkää, että katsottiin parhaammaksi siirtyä sinne kallioiseen paikkaan, ettei vallan tarvitse uimaan ruveta.

Demolle neljä pistoa. Ensimmäinen vasen etukulma, suoraan ääniavun perään. Tämä ok. Seuraava pisto oli Demolle hankala. Piilo oli syvällä (60-70 m), matkalla paljon suuria kivenlohkareita ym. kalliomuodostelmaa, ja piilo myös osoittautui olevan lähetyspaikkaan nähden ihan vinossakin. Demo lähti taas suoraan äänen perään, mutta silti sain lähettää kolme kertaa, ennenkuin löysi piilolle (joka kerta uusi ääniapu). Kolmas pisto oli valmis ukko noin 40 metrissä, tämä ok. Viimeinen pisto taas ääniavulla suoraan ärsykkeen perään. Ääni tuli taas vinosti lähetyspaikkaan nähden. Demo löysi piilolle, mutta ei tämäkään oikein palvellut suoran piston vahvistamista.

Hankala maasto, minkä takia lähetinkin koiran suoraan ääniapujen perään. Helpommalle maastonkohdalle pystyttiin ottamaan pisto ilman apuja. Hankalamman puolen (oikea) piilot olivat harmi kyllä lopulta ihan vinossa lähetyspaikkaan nähden (ja/tai kallio johti ääntä kalliota alaspäin), minkä takia treenin tavoite (suorat pistot) toteutui tässä treenissä vain puoliksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti