(kuva Elina Niemi)

lauantai 9. marraskuuta 2013

9.11.2013 Hakua (29)

Ritakujalla. Tehtiin rata vasemmalle, ennemmän kallioiselle puolelle, kun käärmeetkin jo toivonmukaa talviunilla.

Demolle kolme ensimmäistä pistoa ukot valmiina, irtorullailmaisut. Ensimmäistä lukuunottamatta yliheittona kaikki, jätin koiran istumaan metsään piilolta palatessa. Näissä ei mitään kummempia, pistot suht suoria ja ilmaisut pelittivät niinkuin kuuluukin. Roikuin liinanpäässä vaihtelevan matkan, ei kuitenkaan ihan maalimiehelle saakka.

Neljäs pisto oli tarkoitus olla tyhjä, josta yliheitto toisella puolella valmiina puun takana seisovalle "pupulle". Merja-pupu oli siellä valmiina kun palattiin piilolta 3, ihan paluulinjan vieressä ja kun annoin Merjalle vielä ohjeita radiopuhelimella, Demo luonnollisesti kuuli Merjan puheen ja tiesi tämän olevan metsässä. Seuraavan puolen tyhjälle ei sitten ensin meinannut upota. Uusintalähetyksellä upposi hyvin, mutta oli sitten työskennellyt väärään suuntaan. En nähnyt tätä, kun olin harpponut keskilinjaa eteenpäin ja lähetin sitten toiselle puolelle juoksevan mm perään. Ei tullut yliheittoakaan, kun ei ollut edennyt alueella. Halusin sitten ottaa samalle puolelle uuden tyhjän, jotta saadaan oikeaan suuntaan työskentelyä. Nyt meni ok sen verran kun sitä näki, mutta harmi kyllä juokseva Merja satutti nilkkansa pahasti ja pystyi oikeastaan vaan kiroilemaan, kun Demo hänet saavutti. Demo ehkä himpan ihmeissään, mutta tuskin siitä mitään traumoja sai, sai kuitenkin lelunsa. Mutta sovittiin, että jatkossa vain tervejalkaiset ihmiset juoksemaan. Toiv. Merjan nilkassa ei pahasti mennyt mikään rikki.

Seuraavalla kerralla voisi kokeilla L-pistoja, jotta saisi sitä oikeaan suuntaan työskentelyä vahvistettua. Onneksi näytöt ovat alkaneet pelittää hyvin, ja nyt pitäisi sitä kiintorullaa alkaa treenata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti