(kuva Elina Niemi)

lauantai 9. marraskuuta 2013

3.11.2013 Hakua (28)

Upokaskujalla. Demolle yliheittoharjoitus, piilolta keskilinjalta palattaessa jäätiin keskivaiheille kuuntelemaan toisen puolen maalimieheltä ääni, jonka jälkeen jätin Demon istumaan metsään, menin itse keskilinjalle ja siitä yliheitto. Joka pistolla näitä ja kolmelle ekalle ir-ilmaisu. Olisikohan pistoja ollut yhteensä 5 vai 6.

Ekalla pistolla mm kuitattasi että Demo ei ottanut (löytänyt) irtorullaa, vaan oli ottanut jonkun risun maalimiehellä. No, keskilinjalle se tuli kiintorullan kanssa, olisko sitten ottanut risun ja kiintorullan piilolla. Muuten ilmaisut ja näytöt ok. Jollekin pistolle jouduin lähettämään uudelleen, kun lähti työskentelmään takaisinpäin. Yliheitot olivat hankalia, piilot olivat turhan lähekkäin ja jossain vaiheessa samalla puolella kaksi piiloa peräkkäin, jolloin ei tarkalleen tiedetty missä mm oli (kun en halunnut ottaa kahta peräkkäin samalle puolelle). Juoksi usein liian kaukaa mun ohi. Mutta draivi oli hyvä ja mikä parasta, ilmaisut sujuivat hienosti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti