(kuva Elina Niemi)

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

17.11.2012 Hakua (26)

Blogin päivitys on jäänyt muiden kiireiden takia, yritetäänpäs muistaa melkein parin viikon takaisia asioita...

Jessica Ristimäen hakupäivä, oltiin Maisalantiellä. Olin etukäteen kertonut Jessicalle, että meidän pitäisi päästä avuista eroon, koska Demo tuntuu niitä odottavan.

Ekalla kierroksella tehtiin kolme pistoa, kaikki ukot valmiina, noin 30 metrin syvyydessä. Nämä kaikki menivät hyvin, ei mitään ongelmia.

Toisella kierroksella samanlaista treeniä. Maalimiehiä tällä kertaa viisi, kaikki valmiina ja syvyys n. 30-40 m. Osalla palkkana lelu, toisilla pelkät namit. Nämäkin menivät kaikki hyvin, Demo juoksi suoraan ja hyvällä motivaatiolla.

Jessican ohjeita meille: mentävä rohkeasti harjoituksissa eteenpäin. Nyt suoria löytöjä ilman apuja, sitten L:n muotoa, sitten mukaan tyhjät pistot. Jessica sanoi, ettei välttämättä enää koskaan ottaisi näköapuja Demolle. Jos jotain on pakko käyttää, niin sitten mieluummin ääniapua. Palkoista sen verran, että jos maalimiehiä on useita, niin osalla voisi olla ruokapalkka. Ettei kyllääntyisi/väsyisi leikkiin. Mutta niin kauan kun ei ole tyhjiä, niin pistoja maksimissaan 6.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti