(kuva Elina Niemi)

tiistai 28. lokakuuta 2014

18.10.2014 Hakukoe 2-luokka (32)


Maastot ent. varuskunnan metsässä Hyrylässä. Tuomareina Heidi Helin (haku) ja Sirpa Pellikka (esine + tottis). Kylmä, aurinkoinen ilma, muutama aste pakkasta, ei sanottavasti tuulta.

Demo saman tien esineruutuun, ensimmäisenä koirana. Ruutu oli harvassa metsässä ja Demo ei oikein tuntunut tietävän, mitä on tekemässä. Se juoksi kovaa kyytiä ruudun takalaidalle ja sieltä teki melkein ruudun kokoisen piston ja tuli takaisin. Ja tämä toistui monta kertaa, ihan kuin olisi ollut hakuradalla. Onneksi loppuvaiheessa nosti yhden esineen. Oli siitä jo juossut aiemminkin ohi, eli ei nyt ollut yhtään esinemoodissa. Olin tosi yllättynyt, koska aina on kyllä osannut erottaa milloin on kyse esinetreenistä. Noh, näin tällä kertaa, 18 p. Täytyy alkaa treenata myös lähiesineitä etenkin aukeassa metsässä, koska näköjään helposti juoksee täysiä sinne taakse.


Hakuradalle mentiin kahden voi-koirakon jälkeen. Rata oli myös suht aukeassa metsässä, aika hyvin pystyi näkemään koiran työskentelyä.  Ensimmäinen mm löytyi neljännellä pistolla oikealta puolelta, ehkä noin 50 metristä.  Sitten mentiinkin reilusti tyhjää, ja alkoi jo tuntua siltä, että joku mm on jäänyt, koska Demo oli käynyt jo oikeassa takakulmassakin. Seuraava mm löytyi avopiilosta vasemmalta puolelta vähän ennen takakulmaa. Kun tulimme takaisin keskilinjalle, ajattelin että se viimeinenkin mm on vielä löydettävissä, koska varmaan tuomari olisi muuten keskeyttänyt suorituksen tähän.  Siispä lähetin vielä oikealle hieman takaviistoon (koska oli siellä takakulmassa jo käynyt) ja onneksi sieltä löytyi se viimeinenkin ukko.  Tuomari kehui Demon työskentelevän hienosti, tasaisella tempolla koko radan läpi, ja olevan sopivasti ohjattavissa ja toisaalta riittävän itsenäinen. Näistä syistä hän antoi hausta täydet pisteet 170.


Tottiksessa oltiin heti ekassa parissa voi-koirakon Riitan ja Rokan kanssa, kun toinen voi-koirakko  oli keskeyttänyt. Demo ensin paikallamakuuseen. Seuraamisessa Demo oli hieman paineistunut, johtuen kaiketi parin kovaäänisistä käskyistä, laukauksista ja mun jännityksestä. Se hiippaili matalana, eikä puhettakaan iloisesta suorituksesta. Juoksuosuudessa se sitten skarppasi ja loppui sujui suht hyvin, hlöryhmässä vähän jätätti. Arvosana hyvä. Jäävät liikkeet, luoksetulo ja tasamaanouto erinomaisia. Hyppynoudossa tuli vähän vinoon eteen, nähtävästi en ollut riittävän kaukana esteestä. Estenoudossa tarvitsi irrotukseen kaksi (!) käskyä. Eteenmenossa olisi voinut mennä nopeammin maahan. Yhteensä 94 p ja totta kai olin kovin tyytyväinen! Mutta tuota seuraamista täytyy treenata kisamaisesti ehdottomasti, koska tunnetila oli aivan väärä, pitää saada se ilo ja varmuus siihen heti alusta lähtien. Tarvitaan myös harjoituspariksi ohjaaja, joka antaa omalle koiralleen käskyt kovaäänisesti komentamalla.

 
Mutta, lopputulos kokeesta HK2 282 p ja sijoitus 2. Tasapisteet Sirken ja Riskin kanssa, mutta 1. sija meni heille maastopisteiden takia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti