(kuva Elina Niemi)

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

8.7.2013 Paimennus

Aitopaimenella Lopella.

Lampaat olivat laitumen toisessa päädyssä, mentiin hakemaan niitä Demon kanssa. Demo sai nostaa lampaat ja tekikin sen ihan ok, mutta ei sillä pysy vielä homma kasassa, vaan sitten pitää rynnätä lampaiden sekaan. Harjoituksena oli nyt isommat kaaret. Virpi seisoi lampaiden kanssa, vein Demon maahan ehkä 30 metrin päähän ja itse menin puoliväliin. Siitä sitten "paineistamassa maata" siitä kaaren puolivälistä kohdan, joka Demon olisi tarkoitus kiertää. Oikealle teki suuren kaaren ja meni kovaa, vasen oli selkeästi vaikeampi, siinä tahtoo tulla helpommin kohti lampaita. Se tasapainoon pysähtyminen oli hankalaa, ei tahtonut mennä riittävän pitkälle lampaiden taakse (selkeästi varoi myös lampaiden kanssa seisonutta Virpiä). Pysähtymisestä sitten samantien pätkä kuljetusta. Kuljetuksessa tahtoi myös pysyä lampaiden sivulla tai tulla jopa liian edelle. No, muutama "ihan ok" saatiin aikaiseksi. Tehtiin myös sitä, että lampaat ovat aidassa kiinni, ja Demolle molempiin suuntaan kaaria niin, että pysähtyisi mahdollisimman lähelle aitaa. Tahtoivat jäädä vajaaksi, Demo ei halunnut tulla aidan lähelle. Lopuksi vielä vaistonvaraista kuljetusta "pään nollaamiseksi".

Toisella kierroksella tehtiin suunnilleen samaa. Nyt Hit -bc omistajineen piti lampaita paikalla ja Virpi oli mun luona antamassa ohjeita. Tehtiin taas niitä kaaria samalla tapaa kuin eka kierroksella. Demo ei taaskaan tahtonut tulla tarpeeksi pitkälle lampaiden taakse, jolloin mun piti mennä sitä "vastaan" niin että ollaan vastatusten, ja siitä käskeä maahan ja heti kuljetusta. Vaikeaa! Lopuksi vielä vaistonvaraista kuljetusta.

Oli aika vaikea treeni ja Demoa jännitti, minkä takia tuli taas lampaiden sekaan syöksyjä enemmän kuin edellisellä kerralla. Muutamia onnistumisia, mutta enemmän tuntui taas sekoilulta koko homma. On se vaikeaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti