(kuva Elina Niemi)

maanantai 15. huhtikuuta 2013

14.4.2013 Tottista tuomarikokelaiden arvioitavana


Tuukk:n kentällä tuomarikurssilaisten arvioitavana. Tuomarikokelaita taisi olla 6 kpl, Tuukk:n riveistä Mirva ja Sarkosen Nina, oikea tuomari Harri Laajajärvi. Liikkeet tehtiin yksi kerrallaan ja liikkeen jälkeen sai palkata. Sää oli kylmä ja sateinen. Päivä oli tosi mielenkiintoinen, oli kiva kuulla tuomarikokelaiden arvosanat perusteluineen ja lopuksi oikean tuomarin kanta. Käytiin siis oikein perusteellisesti läpi joka liike jokaisen koiran kohdalta.

Demon suoritukset:

1)     Seuraaminen. Itse seuraaminen oli ihan kelvollista, mutta L:n sakaran perusasennossa istuminen jäi tekemättä, samoin henkilöryhmässä. Henkilöryhmässä myös vire/ koiran ”profiili” hieman laski, seuraaminen ei ollut yhtä iloista. Itse seuraaminen arvioitiin hyvän/erittäin hyvän arvoiseksi, mutta virheistä johtuen arvosana tipahti tyydyttävään. Mitä pitää treenata: perusasennot liikkeestä pysähdyttäessä, etenkin märällä alustalla. Henkilöryhmä, paljon palkkausta ryhmässä, että olisi varmempi ryhmässä.

2)     Liikkeestä istuminen. Tehtiin ensin BH-tyylillä ja sitten 1-luokan tyylillä. Molemmat ok, istuutui nopeasti. Erinomainen.

3)     Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo. Ensin BH-tyylillä. Meni maahan perusasennosta, mutta jostain syystä oli lähdössä mukaan kun lähdin kävelemään eteenpäin -> uusi käsky. Luoksetulossa etuperusasennossa kun annoin käskyn ”sivulle”, tuli vaan tiiviimmin eteen. Tähänkin siis uusi käsky. Olikohan arvosana tyydyttävä vai menikö peräti puutteellisen puolelle. 1-luokan tyylillä menikin jo sitten paremmin. Ainoa huomautus oli, että luoksetulo olisi voinut olla voimakkaampi/vauhdikkaampi (hidastaa lopussa vauhtia). Olisko tämä ollut sitten erittäin hyvä. Mitä pitää treenata: Maahanmenoa BH-tyylillä ja luoksetulon loppuosaa, että tulisi loppuun saakka vauhdilla.

4)     Tasamaanouto. Kaikki tuomarikokelaat arvostelivat erinomaiseksi. Oikea tuomari sanoi, että noudon voima oli erittäin hyvän, mutta ei erinomaisen arvoinen. Menee kapulalle hyvää vauhtia, mutta palautusvauhti on hitaampi ja siirtyy raville lopussa. Palautusvauhdin tulisi olla vähintään sama kuin kapulalle päin. Mutta muuten hieno, ottaa kapulan hyvin, tulee hyvään asentoon eteen ja pitää kapulaa hienosti, josta siirtyy irrotuksen jälkeen suoraan perusasentoon. Eri treenataan tuota loppuosan vauhtia vielä.
 

Hyppynoutoihin saakka ei päästy, kun päivä oli jo pulkassa, kaikkien koirien liikkeet käytiin läpi niin yksityiskohtaisesti. Mutta mieltä kyllä lämmitti, kun oikea tuomari useaan otteeseen totesi, että ”kyllä on hyvin koulutettu koira” :)

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti