(kuva Elina Niemi)

lauantai 22. syyskuuta 2012

16.9.2012 Hakua (20)

Piti olla Kaisa Hilskan hakupäivä, mutta Kaisa oli sairastunut. Siispä treenattiin keskenämme. Paikkana Landbo I.

Demolle viisi pistoa, tavoitteena taas vain pitkät, suorat pistot. Ekat kaksi muistikuvaparina (haamu), keskimmäinen valmiina ja viimeiset kaksi taas muistikuvaparina.

Ekat kaksi pistoa ok, ei mitään erityistä mainittavaa. Kolmas pisto (valmis) jouduttiin uusimaan muistaakseni kolme kertaa, ennenkuin löysi maalimiehen, joka oli hyvin piiloutunut kuusen alle. Ekalla kerralla juoksi tarpeeksi syvälle, muttei saanut hajua, seuraava pisto oli liian lyhyt. Mm oli n. 60 metrin syvyydessä. Hyvin irtosi vielä kolmannellakin lähetyksellä, vaikkei vauhti enää ollutkaan yhtä ripeä. Neljäs pisto oli ok, viimeistä ei mielikuva-avusta huolimatta löytynyt ensi yrittämällä. Otettiin sitten uusi apu ennen lähetystä, koska mm oli tosi syvällä, varmaan lähemmäs 80 metrissä.

Demo oli lopuksi aika poikki, sillä pistojen uusinnoista johtuen niitä tuli loppupelissä aika paljon. Ensi kerralla vähemmän pistoja, ja jos maalimies on kovin syvällä, niin suoraan avun perään. Jos otetaan valmis ilman apuja, niin se voisi olla alkuun lähempänä, ja mielellään selkeästi tuulen yläpuolella.

Lopuksi vielä Safi pääsi ottamaan pari pistoa, ja muut treenikaverit pitelivät sillä välin Demoa leirissä. Se haukkui ja kiskoi aivan raivona perään, kun Safi pääsi treenaamaan. Kateus kyllä nostaa sitä aika hyvin :) Täytyypä joskus kokeilla niin, että Safi pääsee ottamaan esim. yhden ukon Demon nähden, ja Demo sitten heti perään. Varmaan löytyy hyvin vauhtia sen jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti