(kuva Elina Niemi)

lauantai 2. helmikuuta 2013

Joulukuun lopun ja tammikuun puuhia

Eipäs ole hetkeen tullut päivitettyä treenejä tänne, kiireestä ja saamattomuudestakin johtuen... Tässä siis lyhyesti tämän aikavälin puuhat, sen verran mitä nyt niistä muistan:

Haku: 

Ollaan kerran viikossa käyty kentällä treenailemassa mökkikylää ja ilmaisuja, kerran oltiin myös Vanhan Tuusulantien ja Korsontien risteyksen puomilla. Demo osaa jo hyvin tutkia piilot, kun ne on aseteltu hajalleen ympäri kenttää. Metsätreenissä (tuo Korsontie) tehtiin tokalla kierroksella niin, että piiloja oli 3 kpl samassa linjassa, viimeinen 50 m syvyydessä ja ukko siellä viimeisessä. Tämä oli vaikea harjoitus Demolle, ei tahtonut edetä ekalta piilolta syvemmälle. Lopulta sitten partioitiin yhdessä sinne vikalle piilolle saakka. 

Irtorullailmaisut sujuvat pääsääntöisesti hyvin. Umpparin tuntuisi ilmaisevan paremmin kuin avopiilon, jolloin saattaa jäädä makaamaan maalimiehen eteen ja odottamaan suoraa palkkaa. Umpparia on annettu ensin tarkistaa kunnolla, ennenkuin rulla työnnetään koiran saataville jostain raosta. Luovuttamisessa on vielä petraamisen varaa, tahtoo usein juosta mun ohi. 

Paimennus:

Tällä välillä ollaan käyty kolme kertaa paimentamassa Seutulassa. Ekalla kerralla toinen kierros poispäin ajoa liinassa ja toinen suuntia pyöröaitauksen ulkopuolella. Tokalla kerralla pelkkää pyöröaitausta molemmat kierrokset, Demo vapaana pyöröaitauksen sisällä. Viime kerralla (synttäripäivän paimennus) molemmat kiekat poispäin ajoa, tehden samalla myös suuntia ja harjoitellen "rauhassa" -käskyä. Edelleen Demo yrittää rynnätä lampaiden luo silloin tällöin, välillä menee ihan ok. Pyöröaitauksen sisällä lähtötilanteessa yrittää ampaista suoraan lampaita kohti, muuten pysyi nätisti aidan vieressä. Rauhassa -käsky ei ole mennyt yhtään perille, sitä pitäisi varmaan harjoitella kotonakin, en usko että oppii ihan lampailla liinan päässä sitä. Saas nähdä milloin tuon elukan uskaltaa laskea irti muualla kuin pyöröaitauksessa, kyllä se tuntuu sen verran kuumana käyvän. Alan uskoa siihen, että sillä pitäisi olla tiukempi kuri ja tehdä selväksi, että lampaiden päälle ei yksinkertaisesti mennä. Vähän arvelluttaa, että auttaako jatkuva liinassa pitäminen tähän ongelmaan, vai saako sen sitten pitää kiinni maailman tappiin saakka. Noh, katsotaan. 

Toko:

Elina ja Katri kävivät tammikuussa koutsaamassa tokoa Vuokkoset areenalla. Pentupäivässä mukana olivat Riivis, Maro ja Taavi, sekä Elinan ja Katrin koirat. Elinan kanssa harjoiteltiin seuraamista (sivuaskeleet ja peruutus) sekä ruutua. Seuraamisesta saatiin positiivista palautetta, se on ihan hyvällä mallilla. Ruutu taas tuntui olevan tuolla Demolle ihan uusi asia...Elina ehdotti "näyttöruutua" ja palkka tulee silloin, kun koira on vain ja ainoastaan näytetyn paikan kohdalla. Katrin kanssa tehtiin luoksetuloa ja noutoa, kun halusin apua ko. liikkeiden loppuosaan, eli etuperusasentoon tuloon, se kun on hidas. Katri kehotti auttamaan reilusti liikkumalla itse taaksepäin ja kutsumalla koiraa. Tehtiin Katrin kanssa myös luoksetulon pysäytystä, ja opin että sen voi tehdä apparin avulla niin, että koira saa hakea takapalkan apparilta pysähdyksen jälkeen (appari leikkii koiran kanssa). Otettiin myös tunnaria vähän, ja Katri kehotti kehumaan ja palkkaamaan pelkästä kapuloiden haistelusta, ei välttämättä edes tarvitse olla omaa kapulaa aina mukana. Kiva päivä ja uusia ideoita, ei muuta kuin treenaamaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti