(kuva Elina Niemi)

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

8.4.2012 Esineitä ja ilmaisuja

Demo on ollut aika pirteä (johtuneeko kipulääkkeestä, jota edellisen 2 vkon aikana ei saanut) ja vailla toimintaa. Koska lääkärikin antoi luvan juosta vapaana, päätin lähteä treenailemaan jotain pientä. 

Tulin treeneihin myöhässä, ja muut olivat jo tallanneet oman kentän kontin taakse metsään n. 20 x 50 m esineruudun. Demolle kaksi esinettä niin, että appari kävi Demon nähden viemässä ne takakulmiin. Ensimmäisen (josta viimeisin mielikuva) toikin hyvin ja vauhdilla. Kun lähetin toiselle pistolle eri kulmaan, Demo juoksi samaan kulmaan, josta oli esineen nostanut. Jatkoi etsimistä, mutta ei edennyt tarpeeksi syvälle toiseen kulmaan, ja meni jo alueen ulkopuolelle. Huusin takaisin ja uusi lähetys. Taas juoksi sinne väärään kulmaan, mutta tällä kertaa jatkoi etsimistä niin, että sai hajun esineestä. 

Sitten rullaa kentällä, muistaakseni neljä toistoa. Ekalla kerralla otti rullan ok, mutta häiriintyi mun takana kuvailevasta Titasta, oli menossa Titan luokse ja rulla tippui matkalla. Tämän jälkeen kaikki ihan kelvollisia. Parilla ekalla kerralla heitin rullan mm:lle, kahdella seuraavalla se oli valmiina. Välimatka vielä lyhyt, vähän pidennettiin loppua kohti. Ei muuta kuin lisää treeniä, aika hyvin on jo kuitenkin kartalla, mitä siltä halutaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti