(kuva Elina Niemi)

maanantai 12. maaliskuuta 2012

12.3.2012 Tokoa

Tokoa Klondykellä. Parkkis oli ihan jäässä paria asfalttiplänttiä lukuunottamatta, niin kaikki vauhdikkaat liikkeet olivat pois laskuista. Palkkanakin vain nakkia, en viitsinyt leikkiäkään niin liukkaalla alustalla.

Mari toimi ensin liikkeenohjaajana, otettiin vähän seuraamista ja jäävät. Seuraamisessa oli pari turhankin pitkää pätkää, Demo alkoi kyttäillä mun kättä, kun ei palkkaa kuulunut. Jäävistä ensin istuminen, oli ok, niin ei useampia toistoja. Maahanmenossa ensin väärä asento (is), tästä pari onnistunutta toistoa. Seisominen ok, vain yksi toisto.

Tauon jälkeen kaket, ihan vaan jumppausta läheltä. Luoksepäästävyyttä Merja apparina.

2 kommenttia:

  1. Hei,

    Oli pakko tulla kysymään, onko Keravalla pieneläinhautausmaata? Tarvisin hautapaikan koiralleni Keski-Uudeltamaalta ja huomasin, että olit syksyllä blogissasi kirjoittanut Keravan pieneläinhautausmaasta. Mistään muualta en ole siitä tietoja löytänyt. Kiitos jo etukäteen!

    VastaaPoista
  2. Taitaa olla Keravalla toiminta loppunut jo monta vuotta sitten, eli vanhoja hautoja vain. Toivottavasti löydät koirallesi paikan jostain!

    VastaaPoista